Mä olen onnellinen täällä, mäa!

"Jittramas Meesang."

Äidin vastauksesta kuului suomalainen aksentti. A-äänne oli avoimempi, kun hän puhui suomalaisille. Soitin Ekun puhelimesta, joten hän vastasi kuin vieraalle.

"Sawat-dee khrap. Chai soittaa."
"Nitthan!"

Ääni kuulosti oikeasti ilahtuneelta. Niiskaisin ja pitelin oikealla kädellä kiinni haan aidasta. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis, mutta syksyn tulo tuntui jo. Tuvassa oli viileää, koska lämpöjä ei ollut vielä kytketty päälle, ja koska en lämmennyt muualla kuin suihkussa, ulkonakin oli pieni hyty aina kun en tehnyt töitä. Omppu tuijotti pää ylhäällä metsänreunaa.

"Miten khun Markus voi?"
"En tiedä. Me -- tai siis mä muutin pois sen kodista."
"Ai. Teidän loman jälkeenkö? Miksi? Markus oli hyvä poika, hyvä kämppis."
"Meidän piti... Me ollaan vähän aikaa maalla."
"Sinä ja ai Sunstra?"
"Niin. Ekku. Niin."

Seurasi pitkä hiljaisuus. Äiti sulatteli tietoja. Pidimme yhteyttä Skypellä, mutta lomamatkan jälkeen se oli jäänyt. Äidin kanssa ei ollut helppoa puhua, eikä edes eniten siksi, että hän halusi minun käyttävän minulle vierasta thain kieltä. Minä rakastan äitiä, mutta häntä on paras rakastaa vähän matkan päästä.

"Oletko sä onnellinen siellä, phii?"

Äidin kysymys yllätti minut täysin. Auoin hetken suutani vastaamatta mitään. Olin varma, että olin ymmärtänyt kysymyksen väärin. Mutta ei. Niin äiti oli kysynyt. Katselin, miten Omppu laukkasi haassa niin että nurmikkotolloja irtosi sen kavioiden voimasta. Kyllä minä vastauksen kysymykseen tiesin, mutta äiti ei olisi tyytyväinen siihen. Silti päätin puhua totta.

"Olen."

Kuulin miten äiti hengitti ponnekkaasti hieman kyömyn nenänsä kautta sisään. Hän olisi halunnut minusta lääkärin tai lakimiehen. Unelma-ammattini oli näyttelijä, ja nimen omaan teatteriin eikä elokuviin. Jo se oli ollut äidin mielestä hirvittävän huono idea. Uskoin vakaasti, että Ievannevalle muuttaminen oli hänestä vielä kauheampi vaihtoehto. Ekkukaan ei täyttänyt hänen unelmaminiänsä kriteereitä. Minun olisi kuulunut jo olla naimisissa, ja vaimoni olisi pitänyt olla Busarakham, vaalea ja kaunis tyttö, jolla oli sileä iho, erinomaiset käytöstavat eikä mitään yhteistä kieltä minun kanssani, ja jota en ollut koskaan tavannut. Äiti oli vähän lientynyt Ekkua kohtaan lomareissumme aikoihin, ja hänestä Ekun lähteminen mukaan Australiaan oli ollut hyvä idea. Ievannevalle muutto kuitenkin olisi viimeinen niitti.

"Ihanaa", äiti kuiskasi, enkä saanut selvää, oliko se vilpitön vai sarkastinen lausahdus.
Taustalta kuului "nong nong nong nong!"
"Sun pikkuveli haluaa puhua", äiti sanoi lempeästi, ja pian puhelimen toisesta päästä kuului pikkusiskoni hysteerisen iloinen ääni. Ainakin Yen ratkeaisi riemusta, kun kertoisin asuvani ihan oikealla hevostallilla, jossa on peräti kaksi hevosta.
"Ai-Chaaaaai, päivää Chaaai, arvaa, iskä talutti mua maastossa yhdellä ponilla--"

Kuvat: Pixabay