Ukista tuli nopeasti minullekin ukki. Vaikka kuinka varhain heräsin Ekun viereltä ja menin alakertaan aamupalalle arkikauluspaitaa ylleni kiskoen, ukki oli aina jo hereillä. Kahvi oli pannussa. Joskus hän istui pöydän ääressä edessään ruisleipää, lasi maitoa ja Ilkka-lehti. Joskus taas pöydällä oli Ilkan seurana vain murusia ja lappu, jossa luki jotain tällaista:
Ukki sanoi minua Pojaksi, eikä se ollut mikään loukkaus. Ekku mumisi joskus illalla, että tapasin seurata ukkia niin kuin koiranpentu, mutta minkäs teet? Hän oli paljon liikkeessä. Hevosille piti kantaa vettä, karsinat täytyi siivota, oli käytävä kaupassa ja niin edelleen. Hukkasuo oli maalaisin ja hevospitoisin paikka, jossa olin asunut. En ollut ajatellut, että omakotitalon ja etenkin hevosten pitäminen vaati niin paljon työtä. Ja mitä lähemmäs syksy hiipi, sitä enemmän työt lisääntyivät. Joskus ukki nälväisi, että ei se kaupunkilaispoika ole tainnut tällaiseen tottua, ei se tällaista kestä. Enkä minä ollutkaan tottunut, mutta hyvin minä kestin.
Kun olin syönyt, tapasin mennä talliin. Minä siivosin karsinat, sillä sen minä osasin. Sitten kannoin sangoilla vettä hevosille. Vesihana oli talon seinässä. Pidin Matista heti enemmän kuin Ompusta, vaikka sitä en ikinä Ekulle sanoisikaan. Musta hevonen on aina paha enne. Sitä paitsi Matista tuli ihan entinen hoitohevoseni Mini mieleen, ja se vasta oli hyvä hevonen, vaikka olikin musta.
Vedet kannettuani uusi hommani oli pitää tulta pannuhuoneessa nyt kun ilmat alkoivat kylmetä. Vielä tulen sammuminen ei olisi vakava asia. Jos se sammuisi talvella, vesiputket jäätyisivät ja räjähtäisivät. Nyt tulen tehtävä oli lähinnä pitää saunan ja suihkun lattiat lämpöisinä, sillä ukin koti lämpesi kiertävällä vedellä.
Uusi elämäni ei ollut rankkaa. Eniten kaipasin Markusta ja teatteria, mutta muuten päätös jäädä toistaiseksi ukin luokse ei ollut vaikea. Kiinnitin Nasun remmillä kuistin pieleen, ettei se lähtisi minun ja ukin perään kun ajaisimme kauppaan. Ukin peruuttaessa pihasta katsoin levollisena auringossa torkkuvaa koiraa. Sen pää lepäsi sen tassujen varassa. Tunsin itseni taas täysjärkiseksi jätettyäni taakseni tilanteen, johon olin itseni Hukkasuolla ajanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti