Lomalla vai kotona?

"Ukki on kaatunu. Meijän on ihan pakko mennä sinne", olin sanonut Chaille kaksi viikkoa sitten. Olin pakannut autoni ja ajanut koko matkan Etelä-Pohjanmaalle ukin luokse. Miesparka oli horjahtanut ja pudonnut tikkailta. Toiselta askelmalta, mutta silti. Vanhusten luut ovat tunnetusti heikkoja. Ukki oli soittanut minulle ja valitellut kättään, ja minä olin soittanut ambulanssin. Ambulanssi oli tullut ja todennut, ettei käsi ollut murtunut. Venähtänyt vain. Silti olimme jo Chain kanssa lähteneet matkaan ja olimme jo puolen tunnin ajomatkan päässä Kinnasen tilalta.

Nyt, kaksi viikkoa myöhemmin, istuin aurinkotuolissa ja katselin kuinka minun kaupunkilaispoikaystävästäni oli muuttunut maajussi. Hän oli pukenut hellehatun päähänsä ja kiipesi tikkaita korjaamaan ränniä työkaluvyö lanteillaan. Ukki piteli tikkaita ja lupasi napata pojan syliinsä, jos tämä tippuisi. Ukilla oli se sama virne, jonka olen nähnyt niin monta kertaa aiemmin. Kun olin pieni tyttö, teimme ukin kanssa kepposia mummille. Joka kerta hänellä oli tuo sama hymy. Ukilla oli se jo valokuva-albumin mustavalkoisissa lapsuuskuvissa. Ehkä se on se, mikä tekee ukista ukin.

Matti seuraa tarkkana ränninkorjausta.
Line: Marjahilla

"Ota lisää leipää poika että kasvat. Huomenna on iso päivä. Pitää tallin ikkuna korjata, se vetää", ukki sanoi suu täynnä perunaa ja työnsi leipäkoria lähemmäs Chaita. "Kyllä se on hyvää tämä oman maan peruna, eikö olekin?"
"Ukki, tää ei oo oman maan. Sä ostit tän naapurin Heikiltä", huomautin ja nostin maitolasin vanhalta ja kuluneelta pirtinpöydältä.
"Niin ostin, mutta melkein on oman maan. Ei oo kaupan hyllyltä haettu. Tiiätkö sinä kaupunkilaispoika mistä peruna tulee? Se tulee maasta. Mullan alta!" ukki nauroi. Tiesin että hän halusi vain vitsailla, mutta pelkäsin Chain pelästyvän vitsistä. Vaikka oli hän varmaan kahden viikon jälkeen jo tottunut...
"Mitä! Eikö ne vaan ilmestykään kaupan hyllylle?" poika lähti mukaan. Ukki vastasi siihen jotain, mutten viitsinyt kuunnella.

Olin jo monta päivää miettinyt ja punninnut vaihtoehtoja. Minä olin päättänyt mitä tekisin, mutta pelkäsin Chain reaktiota. Otsonmäen Ievanneva on niin kaukana Espoosta. Mutta asuihan Chai jo Hukkasuollakin. Hän oli vasta palannutkin lomamatkalta toiselta puolelta maapalloa.

"Ette te taida olla tottuneita tähän aurinkoon. Tai sen puutteeseen. Ootta molemmat niin ruskeita kun kävitte siellä! Näittekö kenguruita?" ukki kysyi ja heilutti perunan palasta haarukassaan. Minä laskin haarukan ja veitsen kädestäni ja tungin sormeni reisieni väliin. Nojasin kyyryssä lähemmäs pöytää ja katselin ruokalautastani sydän hakaten.
"Mitä jos muutettaisiin tänne?" Huh, pommi on tiputettu.
"Mitä sanoit? En saanut selvää kun suu on täynnä perunaa", ukki vastasi pöydän toiselta puolelta.
"Niin jos muutetaan tänne. Tai minä ainakin." Nostin katseeni Ukin silmiin. "Ja Osiris ja Nasukin. Et sä jaksa tilaa kumminkaan pyörittää. Koska viimeks Matti on päässy liikkeelle? Mä voisin auttaa sua ja leipoo vaikka leipää aam... Iltapalalle."
Chai katsoi minua hämillään. Hän ei varmasti tiennyt mitä ajatella. Ukki katsoi minua ensin melkein vihaisesti, sitten yllättyneesti, ja hymyili taas lopulta.
"En minä apua tarvitse, kyllä minä jaksan. Mutta olisi ihanaa saada iltapalalle aina tuoretta leipää!" hän vakuutteli.
"Mä voin mennä kesätöihin tohon Heikin pellolle, niin saadaan elantokin säilymään. Ja sä voisit..." En uskaltanut sanoa loppuun lausetta. Ukki ei lopettaisi työuraansa vaikka pyytäisin. "Chai," yritin varovasti. "Mitä mieltä sä oot? Sun ei tietenkää oo pakko mut mä aattelin ko toi ukki ei jaksa enää ni..."