Syyshommia

"Minä pirän kiinni. Et sä putoa."

Hymyilin ukille, mutta en vastannut mitään. En minä putoamista pelännyt. Tiesin muutenkin, että hän pitäisi kiinni, eikä maahan ollut edes pitkä matka. Kun kiipesin tallin ulkoseinään nojaaville tikkaille, ukki niiskaisi vähän ja yskäisi sitten vaimeasti. Niin hän tapasi tehdä. Ekku sanoi, että kun hän oli vielä pieni, ukin pieni yskäisy oli usein varsinainen yskänkohtaus. Nyt, kun ukki ei ollut polttanut tupakkaa enää melkein pariinkymmeneen vuoteen, yskänkohtauksiakaan ei kuulemma ollut enää.

Lehtimössö rännissä oli kylmää, märkää ja pohjastaan jo vähän maatunutta. Se oli ollut siellä aika kauan, kun ei ollut kuulemma ollut ketään tyhjäämässä. Se mäskähteli mossahtavasti maahan, eikä levinnyt tuulen mukana minnekään. Kun olin siivonnut kaiken mihin siitä kohdasta ylsin, kapusin alas. Kuului niiskahdus ja yskähdys, mutta ukin iso koura piteli edelleen tikkaiden reunasta kiinni niin etteivät askelmat päässeet edes tutisemaan kun kiipesin.

"Oliko siellä sammalta kuinka? Poika?"
"Oli siellä vähän."
"Sanonpahan vain, jotta se pitää uusia ens kesänä se katto. Ekku sanoo, jotta--"
"Niin se oli sitä mieltä että kyllä se vielä välttää--"
"Mutta ei ne naiset semmosista ymmärrä. No niin. Kiipeepä taas, poika. Mä pirän kii."

Ukki oli pitänyt talosta, tallista ja pihasta hyvää huolta. Kukkapenkeissä rikkaruohot olivat saaneet enemmän valtaa joka vuosi ja rännit olivat ehkä täynnä lehtiä, mutta missään nurkassa ei ollut hämähäkinseittejä tai pölyä, ja nurmikkokin oli ollut tasaiseksi ajettu jo tullessamme. Ekku sanoi, ettei ukki myöntänyt tarvitsevansa apua, eikä sitä saanut hänelle tyrkyttää. Olin totellut Ekun komentoa. Sinäkin aamuna olin ajautunut tyhjäämään rännejä, kun olin vettä kantaessamme sitä muuten vain ehdottanut tekeväni. Ukki oli ollut sitä mieltä, että en minä yksin pärjää, ja sanonut tulevansa auttamaan.

Ukki tekikin enemmän kuin minä. Remontoimme talliin karsinoita, jotta Matti ja Omppu saisivat tulla sisään asumaan talveksi. Jaksoin kantaa sisään vain pari kakkosnelosta kerrallaan ukin peräkärrystä, kun hän vei viittä tai kuuttakin. Ukki ei koskaan huomautellut siitä. Sanoi vain, että käypä poika napsauttamassa kompura päälle, niin ryhdytään rakennushommiin. Kuitenkin minä olin se, joka kiipeili heinähommissa paalipinojen päälle, vaikka ukki jaksoikin nostella paaleja paljon nopeammin.

Ekku oli sitä mieltä, että hevoset pärjäävät ulkona pienessä pakkasessa, koska onhan niillä sateen- ja tuulensuoja. Silti hän oli vaikuttanut ihan helpottuneelta edellisiltana, kun ukki oli sanonut, että kaksi karsinaa on maalausta vaille valmiit. Tai oikeastaan hän oli sanonut, että "Kai on tehny tallihin Matille ja Ossille pilttuhut", koska Kaiksi hän tapasi minua sanoa, ja Omppua Ossiksi. Ekku oli hymyillyt minulle silmilläänkin, vaikka olin koettanut kertoa, että ukki ne karsinat oli kyllä oikeastaan tehnyt.

"Jäiksä kattomaan auringonnousua sinne? Poika?"
"Ai -- eiku mä ajattelin että noi niin Matti ja Omppu, niin koska ne saa tulla sisälle yöksi?"
"Ei vielä. Mä ostin maalit. Tänään maalataan ja sitte ne saa kuivaa."
"Okei."
"On sitte kaks karsinaa valamihina talaveksi. Mutta kun noita lautoja kumminki on..."
"Niin tehdäänkö kolmas?"
"Ajattele isommin, poika! Mä sanoosin jotta sinne menis kuus karsinaa!"
"Aioksä ottaa hevosia lisää?"
"En. Kun mut tästä vaivaastaloohin vierään niin se nostaas taloon hintaa."

Rännien tyhjennyksessä meni kauemmin kuin olin luullut. Talli oli kuitenkin aika suuri, ja varsinkin sen takapuolella maa niin pehmeää, että tikkaat upposivat siihen ja niitä sai kiskoa tosissaan irti. Lopulta se oli kuitenkin tehty. Ukki niiskaisi ensin hieman ja yskäisi sitten pienesti. Hän sanoi, että kuules poika: nyt mennään herättämään se Ekku yöuniltaan ja laitetaan se perunoita ja maitoa ostamaan sillä aikaa, kun maalataan kaksi valmista karsinaa.